1. Home>
  2. Inspiroidu>
  3. Palkkahallinto>
No Bad Days – parempia palkkapäiviä

No Bad Days – parempia palkkapäiviä

Me SD Worxilla uskomme jatkuvaan parantamiseen ja siihen, että sen avulla olemme aallon harjalla tulevien teknologiamuutosten keskellä. Jatkuvan parantamisen mallin mukaisesti kehitämme järjestelmiämme sekä niitä tukevia sovelluksia ja työkaluja vastaamaan nykypäivän palkanlaskennan tarpeisiin. Tavoitteenamme on helpottaa asiakkaiden sekä henkilöstön arkea kehittämillämme järjestelmä- ja prosessiautomaatioilla sekä siten taata mielenrauhaa kaikille palkkahallinnon parissa työskenteleville. Asiakaslupauksemme mukaisesti hyödynnämme meillä olevaa alan kokemusta ja osaamista yhä parempien innovaatioiden kehittämiseen.

Automaatiossa yksi tärkeistä apureistamme on ohjelmistorobottimme Bobo, joka ahkerasti ja lähes tauotta puurtaa palkanlaskennan apuna. Bobo onkin jo päässyt palkanlaskijoiden suosioon ahkeruudellaan. Jotta Bobo osaisi parhaiten auttaa, tarvitsee se erittäin tarkkaa ohjausta sekä valvontaa kyetäkseen työskentelemään juuri oikein ja oikea-aikaisesti.

Olemmekin siitä onnekkaita, että meillä on oma automaatiotiimi, joka toimii robottimme aivoina ja kertoo sille, mitä sen milloinkin pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Huipputaitavat tiimimme osaajat ovat palkanlaskennan taustan omaavia henkilöitä, joilla on kyky yhdistää palkanlaskennan toiveet teknisiksi toteutuksiksi robotille. 

Yhteistyössä automaatiotiimin kanssa palkanlaskennan kehitystä SD Worxin ulkoistuspalveluissa edistää meidän ikioma prosessikehitystiimi, johon olemme koonneet eri toimipisteiltä palkanlaskennan rautaisia ammattilaisia. Tämä tiimi on pullollaan positiivista muutosasennetta ja intoa päästä kehittämään palkanlaskennan prosesseja sekä automaatioita. Tiimissä ei pelätä työn katoamista, vaan päinvastoin odotetaan palkkahallinnon ammattilaisen työn jalostumista entistä mielenkiintoisemmaksi ja antoisammaksi teknologian kehittymisen myötä:

"Mielenkiintoista on ollut tutustua automaatiotiimin toimintaan ja Bobon sielunelämään. Tämä on minulle ensi kosketus robotiikkaan ja huomaan jo nyt helpotuksen arkirutiineissa. Toiveena on saada paljon uusia oivalluksia työvaiheisiin, missä Bobo voisi olla avuksi itselle ja kaikille muillekin. Sanoisin, että näköalapaikka tulevaisuuteen."
Tiinamari Mustonen, SD Worx, Prosessikehitystiimi

"Muutama vuosi sitten meillä järjestettiin töissä työpaja, jossa saimme kertoa mitä palkanlaskennan rutiinitöitä haluttaisiin automatisoida. Ehdotuksia tuli paljon, mutta robotiikka tuntui vielä silloin melkein utopialta. Sen jälkeen kehitystä on tapahtunut nopeasti ja robotti avustaa meitä jo useissa tehtävissä. PC tiimin tavoitteena on jakaa hyviä käytäntöjä koko SD Worxissa kaikkien toimipisteiden välillä ja tehostaa edelleen työtä robotiikan avulla. On hienoa olla mukana kehittämässä toimintaa ja helpottamassa palkanlaskijan työtä."
Saana Tuokila-Heikkinen, SD Worx, Prosessikehitystiimi

"Mielestäni tässä tehtävässä parasta on se, että pystymme eri toimipisteiden välillä vaihtamaan kokemuksia, kuulumisia ja taitoa. Henkilökohtaisesti tämä tehtävä on auttanut kehittämään omaa osaamistani, josta hyötyy itseni lisäksi niin oma tiimi, toimipiste sekä kokemusten jakamisten myötä koko organisaatio."
Jürjo Veisberg, SD Worx, Prosessikehitystiimi

Tulorekisterimuutokset ja niiden edellyttämä palkkahallinnon asiantuntijuus, yhdistettynä SD Worxin vahvaan palkkahallinnon prosessi- ja automaatio-osaamiseen ovat olleet avainasemassa rakentaessamme luotettavaa palvelua palkkahallinnon asiakkuuksillemme. Jatkuvalla palkkahallinnon automaatiokehityksellä pyrimme turvaamaan mahdollisimman hyvän ja tasalaatuisen asiakaskokemuksen sekä vapauttamaan asiantuntijoiltamme aikaa inhimillistä otetta vaativiin haastavampiin tehtäviin.

Ohjelmistorobotiikan kehittämisen lisäksi meillä SD Worxissa on palkkajärjestelmän tekoäly -kehityshankkeita. Uskomme vankasti, että järjestelmäautomaation, ohjelmistorobotiikan ja prosessiosaamisen tiivis yhteistyö ja yhteiskehittäminen ovat valttikortteja luomaan sujuvia ja tehokkaita palkkahallinnon palveluita nyt ja tulevaisuudessa.

Tavoitteenamme on järjestelmä- ja prosessiautomaation avulla parantaa palkanlaskennan laatua ja asiakaskokemusta sekä vapauttaa palkanlaskennan asiantuntijoiden aikaa asiakkaidemme tukemiseen, kehitystyöhön sekä muutosten ennakointiin. Palkkahallinnon parissa työskentelevien arkea helpottaaksemme kehitämme prosessejamme yhä automaattisemmaksi ja toivomme asiakkaidemme kulkevan tätä kehityspolkua kanssamme parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Yhdessä kehitämme, kehitymme ja onnistumme!

Laura Antila
Quality Manager
SD Worx

    Liity postituslistallemme

    Kyllä kiitos, haluan uusimmat palkka- ja henkilöstöhallinnon uutiset sekä muut mielenkiintoiset sisällöt suoraan sähköpostiini.

      Laura Antila

      Development Manager, Quality and Business Development

      Laura Antila vastaa Aditron ulkoistuspalveluissa erilaisista kehityshankkeista sekä toimii koordinointivastuussa Pohjoismaisella tasolla ISAE 3402 standardista. Laura on innovatiivinen ja muutosmyönteinen palveluiden kehittäjä, joka kannustaa kaikkia rohkeuteen kokeilla ja innostua uusista asioista. Palvelun laatuun tulee hänen mielestään kiinnittää huomiota, jotta asiakkaiden luottamus pysyy korkealla tasolla. Laadunvarmennuksen tehtävä on kehittää prosesseja niin, että asiat tehdään kerralla oikein, jotta palvelu on sekä huippulaatuista että tehokasta.