1. Home>
  2. Inspiroidu>
  3. #forlifeforwork>
pille mägi-paloots

”Täällä kaikki ovat yhtä arvokkaita”

Pille Lillemägi-Paloots aloitti uransa Aditron palveluksessa ilman kokemusta palkanlaskennan tehtävistä. Silti hän on tehnyt nousujohteisen uran kansainvälistyvässä yrityksessä, jossa SD Worxin myötä kaikki aditrolaiset ovat saaneet satoja uusia työkavereita eri puolilta maailmaa.

Lillemägi-Paloots tuli Aditron palvelukseen Tallinnaan vuonna 2006. Sitä ennen hän oli ollut yli kuuden vuoden ajan kotiäitinä. Tehtävä kiinnosti, koska siinä oli vaatimuksena suomen kielen taito, olihan hän aiemmin työskennellyt toisessa suomalaisessa yhtiössä.

”Sitä paitsi jo lapsena minulla oli tapana katsoa suomenkielisiä tv-ohjelmia kuten Dallasia ja Ritari Ässää”, hän kertoo.

Perusteellinen perehdytys tehtävään

Lillemägi-Paloots sai uuteen tehtäväänsä perusteellisen perehdytyksen Aditrolta. Omassa toimipisteessä Tallinnassa häntä perehdytettiin Suomen lakiin ja palkanlaskentaan liittyviin säädöksiin. Lisäksi hän tuli Suomeen opiskelemaan palkanlaskentaa kolmen kuukauden harjoittelujakson ajaksi. Vuonna 2012 hän valmistui virallisesti palkanlaskijaksi.

Koulutuksen jälkeen olikin jo uusien haasteiden aika. Lillemägi-Paloots siirtyi Aditron sisällä toiseen tiimiin, jossa hänen toimenkuvaansa sisältyi aikaisempaa enemmän kokonaisvaltaisia palkanlaskennan tehtäviä.

”Vähitellen asiakasmäärät alkoivat kasvaa ja seuraavana vuonna vastuulleni tulivat asiakasvastaavan tehtävät. Tämä tarkoittaa, että aloin työskennellä aiempaa enemmän asiakasrajapinnassa”, Lillemägi-Paloots kertoo.

14 henkilön tiimi auttaa toinen toisiaan

Muutaman vuoden kulutta saappaat jälleen kasvoivat, kun Lillemägi-Paloots valittiin uuteen projektiin. Projektissa hänen vastuulleen kuului muun muassa neuvontaa sekä palkka-asiantuntijoiden koulutusta ja perehdyttämistä. 

Vuonna 2018 olikin jo esihenkilön roolin aika. Lillemägi-Paloots valittiin Delivery Manageriksi, jossa hän työskentelee 14 henkilön tiimin vetäjänä.

”Tiimini on todella kiva ja ystävällinen. Teemme paljon yhteistyötä ja autamme toinen toisiamme.”

Erillään, mutta yhtä muun organisaation kanssa

Lillemägi-Palootsin mukaan tiimin hitsautuminen yhteen vie aikaa.

”Ensin tarvitaan luottamusta, joka ei synny päivässä. Luottamus pitää rakentaa vähitellen, ja sitten on aika kehittää tiimin toimintaa.”

Aditro-uransa alussa Lillemägi-Palootsin mielestä parasta työssä oli joustava työaika. Sittemmin hän on alkanut ihailla myös aditrolaisten keskinäistä arvostusta.

”On hienoa nähdä, kun organisaatio kasvaa. Silti vahvaa hierarkiaa ei ole muodostunut, vaan kaikki ovat täällä yhtä arvokkaita. Aditrolla on panostettu sisäiseen viestintään ja kaikki saavat tarpeeksi tietoa. Vaikka olemme täällä Tallinnassa hieman erillinen yksikkö, tuntuu, että olemme yhtä muun organisaation kanssa. ”  

Lillemägi-Paloots arvostaa myös Aditron tarjoamia kehittymismahdollisuuksia. ”Olen itse tuonut esiin toiveitani saada lisää vastuuta. Toiveitani on aina kuunneltu avoimesti ja etsitty yhdessä ratkaisuja, miten työnkuvaa voisi muuttaa.”

Pille Lillemägi-Paloots
Delivery Manager