1. Home>
  2. Inspiroidu>
  3. HR >
Vahva verkosto nuorten asialla

Vahva verkosto nuorten asialla

Tukikummit-säätiö on Sauli Niinistön ja Hjallis Harkimon aloitteesta syntynyt hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Säätiö kerää varoja harrastusten sekä toisen asteen koulutuksessa tarvittavien oppimateriaalien hankkimiseen. Säätiön toimintaan on vuodesta 2007 alkaen tullut mukaan suuri joukko ihmisiä, joilla on halu auttaa suomalaisia lapsia ja nuoria ja estää heidän putoaminen pois harrastuksista ja kaveriporukoista.

Yksi aktiivisista Tukikummit-säätiön tukijoista on CaPS-verkosto. CaPS (CapMan Procurement Services) on suljettu hankintapalvelu, joka on vuodesta 2009 alkaen keskittänyt jäsenyritystensä ydinliiketoimintaan liittyvien tuotteiden ja palveluiden hankintoja Suomessa ja Ruotsissa.

”Verkostoomme kuuluu Suomessa tällä hetkellä 95 eri organisaatiota. Vuonna 2014 alkoi itää ajatus vahvan ja kattavan verkoston hyödyntämisestä hyvään ja hyvän tekemiseen”, kertoo CaPSin perustaja Maximilian Marschan ja jatkaa: ”Kartoitimme ja analysoimme useita eri vaihtoehtoja. Yksi kriteereistämme oli löytää järjestö, joka takaa tuen päätymisen lyhentämättömänä kohteelle. Tällä perusteella kohteeksi valikoitui Tukikummit-säätiö”.

    Tukikummit-säätiö

    Vuoden 2017 keräystuotot kipusivat huikeaan 210 000 euroon.

    Suomessa on tänäkin päivänä kymmeniä tuhansia lapsia, jotka ovat vaarassa pudota yhteiskunnan kelkasta ja syrjäytyä. Tätä tärkeää hanketta lähdettiin tukemaan vahvan verkoston turvin. Ajatuksena oli, että yhdessä jäsenorganisaatioiden, heidän asiakkaiden sekä toimittajien kanssa haastetaan kaikki mukaan ja järjestetään seminaari, jonka avulla kerätään varoja säätiölle.

    ”Järjestämissämme seminaareissa on ollut mukana yli 130 eri kumppania ja erittäin arvovaltainen joukko suomalaisia huippupuhujia, kuten Sauli Niinistö, Bengt Holmström, Emilia Lahti, Sari Baldauf, Ilkka Paananen ja Björn Wahlroos. Vuonna 2017 saimme yhden seminaarin turvin kerätyksi varoja huimat 210 000 €, jotka ohjattiin lyhentämättömänä säätiön toimintaan”.

    ”Toimintaan osallistuminen on jäsenyrityksillemme täysin vapaaehtoista. On ollut ilo nähdä, miten niin monet suomalaiset yritykset kantavat huolta nuoristamme ja haluavat olla mukana tukemassa tätä valtavan tärkeää hanketta”.

    Hankkeiden takana työskentelee suuri joukko ihmisiä tavoitteenaan lasten ja nuorten hyvinvointi. Talkoovoimin toteutetut aktiviteetit ovat vuosien aikana tuottaneet suuren potin.

    ”Vastaavia verkostoja ei Suomessa juurikaan ole. Toimintamme pohjautuu vahvaan luottamukseen, jonka myötä jäsenorganisaatioidemme ja heidän kumppaneidensa on ollut helppoa lähteä hankkeeseen mukaan. Yhteistyössä ja tiiviissä järjestössä on voimaa. Pienistä puroista on kasvanut suuri summa: viimeisen viiden vuoden aikana olemme saaneet kerätyksi lähes 600 000 euroa. Työntekijöitämme ja verkostoamme ajaa aito halu auttaa. On palkitsevaa nähdä suomalaisten organisaatioiden, kuten SD Worx, halun auttaa ja varmistaa nuortemme hyvinvoinnin tulevaisuudessa”.

    CapMan täyttää 30 vuotta ja sen kunniaksi CapMan on perustamassa omaa säätiötä jatkaakseen pitkäjänteistä työtä erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.

    Lisätietoa Tukikummit-säätiön toiminnasta: https://www.tukikummit.fi/