1. Home>
  2. Inspiroidu>
  3. Palkkahallinto ja palkitseminen>
Keltapaitainen nainen pitelee kädessään tablettia ja muistiota

Palkkaero on oire, ei diagnoosi

Vieraskynä: Roosa Kohvakka, Director, Rewards and Performance, LähiTapiola

  • Organisaatiotasolla sukupuolten välisiä raakapalkkaeroja on lähes aina, mutta saman tai samanarvoisen työn ryhmissä keskipalkkaeroja ei pitäisi syntyä, mikäli ryhmän sisäiseen palkkavaihteluun vaikuttavat tekijät eivät ole yhteydessä sukupuoleen ja havaintomäärä on riittävän suuri.  
  • Käytännössä vertailuryhmät ovat kuitenkin usein pieniä, jolloin naisten ja miesten toteutuneisiin keskipalkkoihin voi syntyä eroja yksilöllisen palkkavaihtelun seurauksena, vaikka palkkasyrjintää ei olisikaan.  
  • Siksi työnantajan on pystyttävä perustelemaan, mistä erot johtuvat, jolloin johdonmukainen suoriutumisen arviointi on keskeinen työkalu.  
  • Samalla on muistettava, ettei ryhmäkohtainen naisten ja miesten yhtäläinen keskipalkka vielä todista organisaatiota syrjimättömäksi: vinoumia voi syntyä jo siinä, ketkä päätyvät eri tehtäviin ja vaativuusryhmiin, ketkä rekrytoidaan, ketkä etenevät ja miten palkitsemisen periaatteita käytännössä sovelletaan. 

Lähestyvän palkka-avoimuusdirektiivin velvoitteet voi tiivistää muutamaan merkittävään muutokseen: 

  1. Palkkaeroraportointi 
  2. Perusteettomien palkkaerojen selvittäminen ja korjaaminen 
  3. Tiedonantovelvollisuus ja tiedonsaantioikeus 

Direktiivi lisää erityisesti suurempien työnantajien velvollisuuksia raportoida naisten ja miesten palkkaeroista ja edellyttää perusteettomien palkkaerojen selvittämistä ja korjaamista. Samalla kaikkia työnantajia koskeva tiedonantovelvollisuus kasvaa, ja työntekijöiden oikeus saada tietoa vahvistuu: Työntekijällä on oikeus saada tietoa palkan määräytymisperusteista sekä samaa tai samanarvoista työtä tekevien keskimääräisistä palkkatasoista sukupuolen mukaan eriteltynä. Työnhakijoilla puolestaan on oikeus saada tieto tehtävän alkupalkasta tai sen vaihteluvälistä riittävän ajoissa ennen työhaastattelua tai muutoin ennen työsopimuksen tekemistä. 

Palkan määräytymisen perusteiden tulee olla objektiivisia ja sukupuolineutraaleja. Apua samanarvoisen työn tunnistamiseen saa myös valtiovallalta: Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi syyskuun 2026 alussa sukupuolineutraalin työn vaativuuden arviointimallin, jota työnantajat voivat halutessaan hyödyntää. 

Direktiivi lisää siis merkittävästi näkyvyyttä palkkoihin ja niiden perusteisiin. Mutta mitä tämä näkyvyys meille oikeastaan kertoo? 

    Palkkaero on oire, ei diagnoosi

    Kahden samaa tai samanarvoista työtä tekevän henkilön erilainen palkka ei itsessään todista syrjintää. Erolle voi olla objektiivinen ja sukupuolineutraali peruste. Olennaista on pystyä tunnistamaan ja perustelemaan, mistä ero syntyy. 

    Mutta sama logiikka toimii myös toiseen suuntaan. Entä jos keskipalkoissa ei ole eroja? Voiko organisaatio silloin todeta palkkauksen olevan kunnossa ja huokaista helpotuksesta? 

    Ei välttämättä.

      Suoriutumisen arviointi on yksi puuttuvista palasista

      Julkinen keskustelu pyörii hyvin paljon tehtävien vaativuuden arvioinnin ympärillä. Ymmärtäähän sen: oikeudenmukainen ja sukupuolineutraali vaativuuden arviointi luo pohjan saman ja samanarvoisen työn tunnistamiselle ja sitä kautta oikeudenmukaiselle palkitsemiselle, mutta se ei yksin riitä. 

      Tehokkaasti toimivilla työmarkkinoilla yksilötason palkkaeroja olisi hyvä olla yhtä vaativissa tehtävissä, eli hyvän suoriutumisen tulisi näkyä palkassa.  

      Kuitenkin tilastollisesti tarkasteltuna, jos palkkaan vaikuttavat tekijät ovat sukupuolesta riippumattomia ja palkkoja muodostava mekanismi toimii naisten ja miesten kohdalla samalla tavalla, myös ryhmien keskipalkkojen pitäisi riittävän suuressa aineistossa lähestyä toisiaan, vaikka otoksessa olisikin yksilötason palkkavaihtelua. Taustalla on yksi tilastotieteen perusperiaatteista, suurten lukujen laki: havaintomäärän kasvaessa otoskeskiarvo lähestyy populaation odotusarvoa. 

      Monessa organisaatiossa vertailuryhmät ovat kuitenkin pieniä, eikä yllä oleva enää toteudu. Vaikka taustalla oleva palkkojen määräytymisen mekanismi olisi täysin sukupuolineutraali, jo muutaman henkilön sijoittuminen palkkajakauman ylä- tai alapäähän voi synnyttää näkyvän eron naisten ja miesten toteutuneisiin keskiarvopalkkoihin. Mediaani on yksittäisten havaintojen vaikutukselle keskiarvoa robustimpi, minkä vuoksi keskiarvo- ja mediaanipalkkaero voivat myös antaa samasta palkkajakaumasta erilaisen kuvan. 

      Kun keskipalkoissa on eroa, työnantajan täytyy pystyä perustelemaan, miksi tietyt henkilöt saavat enemmän palkkaa kuin toiset. Tähän työn vaativuuden arviointi ei enää vastaa. 

      Tarvitaan siis henkilökohtaisen suoriutumisen arviointia, tai muuta selkeää, objektiivista ja sukupuolineutraalia perustetta yksilölliselle palkkavaihtelulle. Suoriutumisen arviointimalli tekee näkyväksi sen, mitä vaativuuden arviointi ei voi selittää: Miksi samanarvoisesta työstä maksetaan eri henkilöille eri palkkaa.

        Oireeton palkkasyrjinnän kantaja?

        Organisaatiossa voi olla täysin siistin näköinen palkkarakenne ja samalla käytäntöjä, jotka johtavat syrjiviin tai epäoikeudenmukaisiin lopputuloksiin. Vinoumia voi syntyä esimerkiksi rekrytoinnissa, palkkapäätöksissä, ylennyksissä sekä talent- ja uraprosesseissa. 

        Näin ollen myös selitetty (tai olematon) palkkaero voi kätkeä taakseen syrjiviä rakenteita, lasikattoja tai sinänsä neutraalien palkkausjärjestelmien epäjohdonmukaista soveltamista. Organisaatio voi siis tavallaan olla oireeton kantaja: palkka-analyysi näyttää siistiltä, vaikka sen taustalla olevissa prosesseissa olisi ongelmia. 

        Myös vaativuuden arviointi itsessään voi peittää syrjinnän näkyvistä. Jos naisvaltaisia tehtäviä sijoitetaan systemaattisesti alemmaksi vaativuushierarkiassa kuin tosiasiallisesti samanarvoisia miesvaltaisia tehtäviä, palkka-analyysi ei tee meitä hullua hurskaammaksi. Tämä on yksi niistä rakenteellisista vinoumista, joiden toivoisin jäävän historiaan.

          Podcast: Miten palkasta puhutaan työpaikalla?

          Work Ahead -asiantuntijasarjan podcast-jaksossa pysähdytään siihen hetkeen, jossa palkasta ei enää puhuta teoriassa vaan käytännössä. Mitä tapahtuu, kun työntekijä kokee palkkansa epäreiluksi? Miten vaikeita palkkakeskusteluja pitäisi käydä? Mukana keskustelussa ovat Roosa Kohvakka, LähiTapiolan Director, Rewards and Performance sekä SD Worxin Operations Director Ellika Willgrén. Keskustelua luotsaa Anna Perho.

            Kuuntele jakso
            Roosa Kohvakka

            Roosa Kohvakka

            Director, Rewards and Performance, LähiTapiola