Kysely: Nuoret suomalaiset haluavat jäädä etuajassa eläkkeelle useammin kuin muut eurooppalaisnuoret – yli 55-vuotiaiden jaksamisessa Suomi peränpitäjien joukossa
12. lokakuuta 2026

Alle 35-vuotiaista suomalaisista 71 prosenttia jäisi mieluiten eläkkeelle ennen virallista eläkeikää. Yli 55-vuotiaista varhaisesta eläköitymisestä haaveilee 47 prosenttia. Virallisen eläkeiän jälkeen työntekoa jatkaisi mielellään vain 18 prosenttia nuorista suomalaisista, mikä on selvästi eurooppalaista keskiarvoa (27 %) vähemmän, selviää SD Worxin teettämästä eurooppalaisesta tutkimuksesta. Vaikka kokeneet työntekijät pitävät työtään merkityksellisenä, heidän jaksamisensa on eurooppalaisessa vertailussa pohjalukemissa.
Suomessa eri sukupolvien eläkehaaveissa on selviä eroja. Nuoret ja keski-ikäiset toivovat pääsevänsä eläkkeelle etuajassa huomattavasti useammin kuin eurooppalaiset ikätoverinsa. Yli 55-vuotiaiden eläketoiveet sen sijaan noudattavat eurooppalaista keskitasoa.
SD Worx tiedotti syyskuussa, että suomalaiset arvioivat jatkavansa töissä pisimpään Euroopassa: keskimäärin 67,8-vuotiaiksi. Toive työnteon lopettamisesta ennen virallista eläkeikää on kaikkein vahvinta nuorimmissa ikäluokissa.
Suomalaiset ja irlantilaiset nuoret ovat Euroopan kärjessä, kun tarkastellaan toiveita eläköityä varhain: molemmissa maissa 71 % alle 35-vuotiaista haluaisi eläkkeelle etuajassa. Koko Euroopassa sama luku on keskimäärin 61 prosenttia. Halu jatkaa töitä vielä virallisen eläkeiän kynnyksen ylittämisen jälkeen on suomalaisnuorilla pienin tutkittujen maiden joukossa.
Sama asenne toistuu keski-ikäisillä: 35–54-vuotiaista suomalaisista 68 prosenttia haluaisi lopettaa työnteon ennen virallista eläkeikää ja vain 20 prosenttia jatkaisi töitä mieluisasti sen jälkeen.
Yli 55-vuotiaiden suomalaisten toiveet vastaavat paremmin eurooppalaista keskitasoa. Heistä 47 prosenttia jäisi mieluiten eläkkeelle etuajassa (Euroopassa 50 %) ja 29 prosenttia jatkaisi kernaasti töitä myös eläkeiän tultua täyteen (Euroopassa 32 %).
Nuoret ovat työhönsä tyytymättömämpiä kuin muualla Euroopassa
Nuoret suomalaiset ovat myös työhönsä tyytymättömämpiä kuin ikätoverinsa muualla Euroopassa. Alle 35-vuotiaista suomalaisista 65 prosenttia kertoo olevansa tyytyväisiä työhön, kun Euroopan keskiarvo on 71 prosenttia.
Nuorten aikuisten kuormittuneisuus on tullut esiin myös SD Worxin aiemmissa kyselyissä: 25–34-vuotiaista 38 prosenttia on joskus lähtenyt työpaikasta jaksamisongelmien takia. Lisäksi 25–44-vuotiaista noin 42 prosenttia kokee, ettei palaudu kunnolla edes vuosiloman aikana.
"Nuorten vastaukset kertovat enemmän nykyisestä työelämästä kuin nuorista itsestään. Kun eläkkeelle pääsy houkuttelee jo työuran alussa enemmän kuin oma työ, työnantajien on syytä kysyä miksi. Harva innostuu ajatuksesta jatkaa töissä 65-vuotiaaksi asti tai pidempään, jos on tunne, että voimat ovat koetuksella jo kolmikymppisenä", SD Worxin Suomen ja Viron toimitusjohtaja Mikko Uotila toteaa.
Kokeneille työ on merkityksellistä, mutta voimat hiipuvat
Yli 55-vuotiaista suomalaisista peräti 89 prosenttia pitää työtään merkityksellisenä. Tulos on Euroopan huipputasoa. Eurooppalainen keskiarvo on 80 prosenttia.
Arjen jaksaminen ei kuitenkaan pysy työn merkityksellisyyden tahdissa. Vain 66 prosenttia yli 55-vuotiaista suomalaisista kokee, että heillä on riittävästi virtaa hoitaa työnsä hyvin. Tulos on vertailun heikoimmasta päästä: samanikäisistä eurooppalaisista jaksaa hyvin 76 prosenttia.
Euroopassa keskimäärin kokeneet työntekijät kokevat jaksavansa selvästi paremmin kuin alle 35-vuotiaat kollegansa (76 % vs. 66 %). Suomessa tätä eroa ei juuri ole: alle 35-vuotiaista riittävästi energiaa on 64 prosentilla ja yli 55-vuotiaista 66 prosentilla.
Oma terveys on suomalaisille yleisin syy jäädä eläkkeelle etuajassa
Kun 50 vuotta täyttäneiltä suomalaisilta kysytään syitä haluun jäädä eläkkeelle ennen aikojaan, kärkisyyksi nousee oma terveys (59 %). Koko Euroopan tasolla tärkein syy on toive saada enemmän aikaa perheelle ja vapaa-ajalle (57 %). Terveyden mainitsee 53 prosenttia samassa tilanteessa olevista eurooppalaisista.
Etuajassa eläkkeelle haluavista 50 vuotta täyttäneistä 35 prosenttia kertoo motivaatio-ongelmista ja 29 prosenttia kokee työnsä fyysisesti liian raskaaksi. Raha on Suomessa harvinainen syy: vain 9 prosenttia kertoo, että heillä olisi varaa jäädä eläkkeelle aiemmin.
"Kokeneet työntekijät eivät haaveile eläkkeestä sen vuoksi, että työ olisi menettänyt merkityksensä. Moni haluaa pois yksinkertaisesti siksi, että terveys ja voimat eivät enää riitä. Työnantajien kannalta tämä on kuitenkin myönteinen viesti: jaksamiseen voidaan vaikuttaa joustavuudella ja työtehtävien muokkaamisella. Merkityksellisyyttä olisi huomattavasti vaikeampi luoda tyhjästä", Uotila painottaa.
"Työlleen omistautunut, kokenut työntekijä on yritykselle arvokas voimavara. Eläkkeelle ei tulisi jäädä vain väsymyksen vuoksi, kun ongelmaan on olemassa ratkaisuja", Uotila toteaa.
Tietoa tutkimuksista
SD Worxin tutkimusinstituutti kartoitti eurooppalaisten työntekijöiden eläketoiveita 27.1.–15.2.2026 yhteensä 16 maassa. Tutkimusyhtiö iVOX toteutti verkkokyselyn, johon osallistui 16 500 työntekijää. Tulokset edustavat kattavasti kunkin maan työmarkkinoita. Eläkkeelle jäämisen syitä kysyttiin niiltä 50 vuotta täyttäneiltä vastaajilta, jotka toivoivat varhaista eläköitymistä.
Nuorten aikuisten jaksamista ja palautumista koskevat tiedot perustuvat tutkimusyhtiö Bilendin SD Worxille toukokuussa ja heinäkuussa 2026 tekemiin kyselyihin. Kumpaankin kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista ja otokset edustavat maan aikuisväestöä.
Lisätietoja:
Mikko Uotila, toimitusjohtaja
SD Worx Suomi ja Viro
puh. 040 841 0404
mikko.uotila@sdworx.com
Tietoja SD Worxistä
SD Worx uskoo, että menestys alkaa ihmisistä. Menestyvä henkilöstö ei ainoastaan rakenna menestyvää yritystä, vaan se myös edistää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidensa kanssa SD Worx luo menestyvää henkilöstöhallintoa, joka hyödyttää niin työtä, elämää kuin yhteiskuntaa.
Luotettavana ja johtavana eurooppalaisena henkilöstö- ja palkkahallinnon ratkaisujen kumppanina SD Worx tarjoaa ohjelmistoja, palveluita ja asiantuntemusta palkanlaskennan ja palkitsemisen, henkilöstöhallinnon ja -johtamisen sekä työajanhallinnan tarpeisiin. SD Worxilla on vahvat juuret Euroopassa, ja se on ollut edelläkävijä alallaan jo kahdeksan vuosikymmenen ajan tehden yhteistyötä niin pienten kuin suurten työnantajien kanssa edistääkseen työntekijöiden sitoutumista, joka sytyttää kipinän yrityksen menestykseen.
Noin 105 000 pientä ja suurta organisaatiota ympäri Eurooppaa luottaa SD Worxiin. Yrityksen lähes 10 000 työntekijää toimivat 27 maassa. SD Worx laskee noin 6 miljoonan työntekijän palkat ja kuuluu viiden suurimman toimijan joukkoon maailmanlaajuisesti. Vuonna 2025 yrityksen liikevaihto oli 1,307 miljardia euroa.
Lisätietoja: www.sdworx.fi / Seuraa meitä : LinkedIn, Facebook ja Instagram
Mediakontakti
